12. Päivä – Lapinjärven kulttuurikohteet

Eli 2 lähikauppaa, kirjasto, pari kirkkoa, palolaitos ja kirpputori. Lapinjärven kylän keskusta suhteellisen lyhyesti. Kuten aiemmin mainitsinkin, Lapinjärvi on ihmeellinen paikka valtakunnallisen koulutuskeskuksen sijoittamiseen. Noin kolmen kilometrin kävelymatkan päässä koulutuskeskukselta sijaitsee Teboil, joka on lähin palvelukeskus nälänhädän, karkkihampaan kolotuksen tai vastaavan akuutin kriisin hoitamiseen. Huoltoasemalta on taas muutama kilometrin itse kylän keskustaan, joka tosiaan koostuu lähinnä kirjastosta, kahdesta lähikaupasta ja kirpputorista.

Teboilin vieressä on myös hotelli Hanhi, jossa on ”cough” järjestetty toimintaa sivareille keskiviikkoiltaisin. Jostain syystä useat koulutusvastaavat haluavat tähän vaiheeseen muistuttaa, että koulutuskeskus on täysin alkoholiton ja alkoholijuomien tuominen sen alueelle on kielletty.

11. Päivä – Final Boss

Pitänee sanoa myös muutama sana tarinan antagonistista. Koulutuskeskuksen alue olisi muuten idyllinen ja luonnonkaunis virkistysalue, mutta itse Lapinjärvi on yllättävä poikkeus. Lähellä olevien maatilojen ja huonon järven kunnossapidon vuoksi järvi on päässyt rehevöitymään varsin huonoon kuntoon. Joten jos ajattelit uimista täällä, kannattanee unohtaa se. Sen lisäksi, että järvi ei lähietäisyydeltä näytä juurikaan houkuttelevalta, niin siinä ollaan myös havaittu sinilevää lähivuosina.

Kunnon rantojakaan ei oikein vaikuttaisi olevan. Koulutuskeskuksen ranta on lähes kokonaan metsän (tai puiden jos tuota ei metsäksi voida kutsua) peitossa eikä hiekkarantoja juurikaan ole.

Tullut nyt pelailtua paljon mm. Terrariaa pienellä porukalla täällä iltaisin. Meno on ollut varsin mukavaa kyllä. Sama ei armeijassa onnistuisi.

10. Päivä – Ruokaa sivareilta sivareille

Neljä asiaa joita ihmisen kaltainen kompleksi hiilen ja hapen kiertoon perustuva elämänmuoto tarvitsee selviytyäkseen ovat happi, vesi, ravinto ja internet, joita kaikkia Lapinjärven koulutuskeskus tarjoaa. Keskittykäämme kuitenkin tällä kertaa ravintoon.

Koulutusjakson ajan ruokaa tarjoillaan neljä kertaa päivässä, mutta vain arkipäivisin. Viikonlopuilta on mahdollista saada ruokarahaa jos jää keskukselle. Aamiainen tarjoillaan 7:00-8:30, lounas 11:15-12:45, päivällinen 16:00-17:00 ja iltapala 19:00-20:00 (joka on kohtuuttoman aikaisin). Aamiaisella tarjolla on usein leipää, puuroa ja muroja sekä silloin tällöin jugurttia. Lounaalla ja päivällisellä on usein jotain lämmintä ruokaa ja silloin tällöin pientä jälkiruokaa. Iltapalalla taas usein tarjoillaan leipää. Leivän mukana saa levitettä, leikkeleitä ja juustoa sekä aamuisin että iltaisin. Vettä ja maitoa saa jokaisella aterialla ja aamuisin myös kahvia.

Ruoka on myös yllättävän hyvää, vaikka keittiön henkilökunta, tuota noin, ei vaikuta alan ammattilaisilta.

Ongelmana näin kesäisin tuossa ruokailussa on tosin ruuhkat. Ruokalaan mahtuu vajaa puolet koko sivariporukasta ja kun kaikki lähtevät samaan aikaan syömään, niin istumapaikkoja voi olla vaikea löytää. Tosin jos mitään kiirettä syömään ei ole, niin puolen tunnin odottelun jälkeen tilanne selkenee huomattavasti. Ruoka ei taas lopu vaikka syömään menisikin hieman myöhässä. Ainut ongelma itsellä kävi ensimmäisenä päivänä, kun kaikki menivät ruokalaan yhtä aikaa ja päätin mennä itse hieman myöhemmin sitten. Olin nähnyt että tarjolla oli karjalanpiirakoita ja munavoita, mikä houkutteli kyllä. Kuitenkin kun tulin syömään uudestaan, niin karjalanpiirakat olivat muuttuneet riisi-taikinapuuroksi, kun lähes parisataa nälkäistä sivaria oli käynyt kaivamassa ja tökkimässä niitä pihdeillä.

Tänään pidettiin myös luento yleisestä asevelvollisuudesta. Vaikka asiasta olenkin lukenut jonkun verran, opin silti hieman uutta. Asia käsitteli tosin lähinnä asevelvollisuus- ja maanpuolustuslakia, joissa oli varsin mielenkiintoisia seikkoja. Muun muassa Suomen armeijan reservi on EU:n suurin ja Euroopan 4. suurin (miesmäärältään) ja jää ainoastaan Venäjän, Ukrainan ja Turkin taakse. Kolmella ensimmäisellä valtiolla on kaikilla vähintään 6 kertaa isompi väkiluku. Puolustusvoimien johtokin on näemmä halunnut pienentää reservikokoa, koska suuri armeija on kömpelö hallita, kun taas nykyään olennaista on nopea liikkuvuus ja korkea teknologia. Ongelmana on vain poliitikot.

9. Päivä – Satayhdeksänkymmentäkahdeksan

..on sivarien lukumäärä koulutusjaksolla 2012/7. Monelle kutsunnoissa käyville iso vaikuttaja armeija-sivaripäätökseen vaikuttaisi olevan tietynlainen ei-kokemusperäinen käsitys niistä ihmisistä, jotka yleensäkin valitsevat siviilipalveluksen armeijan tilalta. Ennakkoluulot siis. Eräs tuttuni muun muassa ehkä aavisteli siviilipalvelusvelvollisten joukon sisältävän paljon (himo)uskovaisia. Yksi täällä Lapinjärvellä nyt koulutustaan suorittava sanoi taas yllättyneensä ensimmäisinä päivinä siitä, että ihmiset ovat pääosin täysin normaaleja eikä ”mitään hippejä”. Mene ja tiedä mitä ihmettä ihmiset sitten yleensäkin odottavat.

On tietty myönnettävä, että armeijan ”hiukset pois, kenttäasu päälle; sotilasmassaa”-ideologiaan verrattuna sivarijoukot ovat ulospäin, tuota noin, suhteellisen värikkäitä. Kuitenkin loppujen lopuksi oudointa mitä olen nähnyt on kiinnostus sosiaalialan työpaikkoihin. Heti yhden hepun jälkeen joka valokuvailee metsämansikoita ja kirjoittelee blogia järven kiertämisestä. No, meitä on joka lähtöön.

Vielä jotta kirjoitukset pysyisivät koulutusjakson päivittäisissä kokemuksissa, päivän ohjelma:
7:30 Herätyskello soi
7:35 Herätyskello soi uudestaan
7:40 Herätyskello soi uudestaan
7:45 Herätyskello soi uudestaan
7:49 Herätys, istun sängyllä
7:55 Suihku
8:15 Aamupala
8:45 Istun luennolla
10:15 Nukun luennolla
11:45 Lounas
13:35 Käynti yllättävän vaikuttavassa kitaramuseossa, teemana sairaalloinen keräilyriippuvuus (jotta se liittyisi jotenkin kurssin aiheeseen ”riippuvuus”)
14:30 Istun luennolla
16:00 Päivällinen
16:15 WLAN vihdoin auki, sähköpostin tarkistaminen, asunnon etsiminen palvelusajaksi
17:00 Istun luennolla
19:00 Luennot ohi
19:01 Lähden iltapalalle
19:03 Järkytyn ruokalan jonoista, palaan takaisin ja toistan edellisen vaiheen 19:30
19:45 Alan kirjoittelemaan viestiä ja luen samalla Adams Douglasin Linnunrata -trilogiaa, asiat etenee hitaasti

Maisemakuvaa ikkunasta keskuksen pihalta.

5. Päivä – Me lomalla taas tullaan pohjoiseen

Näin perjantaisin luennot loppuvat jo aamupäivällä, jotta me Ouluun ja pohjoisemmaksikin lähtevät ehtisimme matkustaa kotiin päivän aikana, tosin koko päivä siihen silti menee. Koska päivä oli koulutusjakson kannalta varsin merkityksetön niin ajattelin kirjoittaa pieni kuivan tylsän informatiivisen referaatin näistä koulutusjakson ajan lomista ja matkoista. Tekstinhän olisi syytä kuvata näiden päivien tunnelmaakin jollain tapaa, vaikkakin pieni ei kuvaakaan oikein yli kymmentuntista matkaa Lapinjärveltä Ouluun. Muuten nappiin.

Lapinjärven lomapolitiikka tai paikallaolo yleensäkin on melko joustavaa. Käytännössä mihinkään muuhun ei ole velvollisuutta kuin läsnäoloon luennoilla. Luennot taas alkavat, kuten aiemmin mainitsinkin, noin 9:45 ja loppuvat yleensä neljältä. Keskuksen esitteen sanoin vapaa-aikana voi lähteä keskuksen alueelta niin kauaksi kuin ehtii, kunhan tulee taas seuraavana päivänä luennoille. Unirytmiinkään ei puututa sen enempää kuin että hiljaisuuden aikaan olisi syytä antaa muille ihmisille mahdollisuus yörauhaan. Muuten kaikki on sallittua ja voi jopa valvoa yöt ja nukkua sitten vaikkapa iltapäivät, kuten muutama tuttuni tekee siviilissä. Ilmaista ruokaa saa kuitenkin vaan päiväsaikaan eikä toisaalta ruokarahaakaan koulutusjaksolta tule muutamaa poikkeustapausta lukuunottamatta.

Kaikki viikonloput ovat vapaita ja sen lisäksi toisen ja neljännen viikon maanantait, jos työpaikka on haettu etukäteen. Yli päivän mittaisille lomille voi hakea matkalippuja hallinnosta, joskin matkan tarkoitus on rajoitettu pääsääntöisesti omalle asuinpaikkakunnalle matkustamiseen tai puolison tai lähisukulaisen luona vierailuun.

4. Päivä – Kun heinäsirkat itkevät

Lapinjärven koulutuskeskus ja toisaalta koko Lapinjärvi on melko pittoreskiä aluetta. Jopa niin pittoreskiä, että olen harkinnut jos kunnollisen kameran ostoa. Mikään valokuvaaja en ole enkä välttämättä käyttäisi sitä koulutusjakson jälkeen ollenkaan, mutta tulee olo että hukkaa tällaisen tilaisuuden muuten. Web-kehittäjänä hyvä kuvamateriaali on kuitenkin aina plussaa.

Lapinjärvi on vajaan kolmen tuhannen asukkaan kunta, joka sijaitsee noin 100km Helsingistä. Sivarikeskuksen sijoittaminen tänne on aika mielenkiintoista mm. asukasluvun tähden, sillä vuoden aikana keskuksessa siviilipalveluksen käy koko kunnan asukasmäärän verran nuoria. Tosin keskuksessa henkilökuntaa on muutenkin varsin vähän ja suurin osa palveluista pyörii sivareilla, poislukien lähinnä koulutus, kliniikka ja hallinto.

Keskuksen ympäristö on melko luonnonläheistä ja etenkin näin kesäaikaan kaikenlaista vihreää, punaista, keltaista, sinistä, violettia ja kaikkia muitakin värejä löytyy muun muassa kasvi- ja hyönteismuodossa. Lapinjärveen keskustaan kävellessä saa kuunnella tauotta tien varrella olevien heinäsirkkojen siritystä ja keskuksen kanttiinissa saa hätistellä kärpäsiä koko ajan pois silmien edestä lentelemästä.

3. Päivä – Ei suinkaan

No, aamulla lähes kaikki kuumeisuus olikin sitten kadonnut ja päätin olla lähtemättä kliniikalle ollenkaan. Kävi kuitenkin melko mielenkiintoisesti, nukahdin siinä seitsemän maissa eilen ja nukuinkin sitten noin puoli kahteentoista. Ja koska WLAN on toteutettu täällä niin, että se suljetaan 23:00, jolloin alkaa tällainen vahvasti teoreettinen hiljaisuus, niin jäi sitten päivitys eiliseltä julkaisematta.

Mutta niin, luentojen erilaisuus koululuentoihin nähden voi yllättää alkuun. Tai ei välttämättä, en oikeastaan yllättynyt itsekään. Vaikka ryhmä on ollut välillä varmaan lähes satapäinen, ovat luennot olleet melko keskustelutyylisiä ja mielenkiintoisia. Toiminnallisuutta on ollut myös melko paljon, muun muassa elvytysharjoituksia ensiapukursseilla ja erityyppisiä vierailuja paikallisiin ”kohteisiin”, joiden merkitystä koulutuksen suhteen en tosin ole tajunnut vieläkään (Kyclings-kotiseutumuseo). Tunteja on yleensä 8:45-16:00 ja jonain valittuina päivinä vielä seitsemään asti iltaluentoja.

2. Päivä – Jos jokin voi mennä pieleen…

Niin se myös menee nähtävästi. Kun laitetaan yli parisataa nuorta asumaan samaan taloon, syömään samassa ruokalassa, käyttämään samoja suihkuja ja vessoja, mitä tapahtuu? Sairastuin siis heti toisena päivänä eikä tunnu hienolta. Järvireissut jää yrittämättä nyt joksikin aikaan, pitänee katsoa aamulla että jos ei ole tervehtynyt vielä niin luultavasti kliniikan kautta kotiin.

Ajattelin kirjoittaa tänään jotain ensimmäisistä luennoista, mutta pysyn hädin tuskin pystyssä nyt. Hyvällä tuurilla luennoista tulee kirjoitettua sitten huomenna, mutta todennäköisesti terveyskliniikan toiminnasta, varsin lyhyesti vieläpä. Sairaslomien käsittelystä tulee myös muutama olennainen maininta luultavasti.

1. Päivä – Tervetuloa… minne?

Ensimmäinen yö tuli nukuttua varsin sikeästi suhteessa siihen, että yöpymissija koostui kiikkuvasta sängystä, ylipitkästä vaahtomuovipatjasta, kangaspussukasta täynnä pehmeitä paakkuja jota tyynyksi kutsuttiin ja ihan tavallisesta peitosta.

Lounaan jälkeen koulutusjakso alkoi virallisesti alkuinfossa Sikalassa (kyllä, tämä on erään rakennuksen nimi). Alkuinfon aikana puhuttiin siitä miten hommat toimivat täällä keskuksessa ja.. no, kaikkea mitä alkuinfosta nyt voisi odottaakin. Henkilökunta ja opettajat esiintyivät myös. Ensivaikutelman arvosanaksi sanoisin mandariini.

Paljon(?) mainostettu keskukseen vievä koivutie.

Samalla kuin koulutusjakso alkoi, alkoi myös tämän blogin tavoite: Lapinjärven ympäri käveleminen. Mikään lenkkeilijä kun en ole, on tuo kymmenestä viiteentoista kilometriin pitkä reitti varsin mielenkiintoinen haaste, sillä en tunne paikallista aluetta ollenkaan ja kävely etenee lähinnä suuntavaiston varassa. Matka taittuu tosin datanomillekin (lue: vannoutunut tietokoneharrastaja) muutamassa tunnissa, joten tavoite tulee luultavasti täytettyä useaankin otteeseen kuluvan kuukauden aikana.

Järven kiertäminen ei kuitenkaan onnistunut vielä tänään. Reilu kuusi kilometriä käveltyäni tajusin kävelleeni jo usean kilometrin verran järvestä suoraan poispäin. Oikea polku oli tuossa vaiheessa mennyt luultavasti aikaa sitten ohi, joten päätin jättää yrittämisen tältä päivää, aikaa (ja fyysistä kuntoakin) kun on varsin rajallisesti.

0. Päivä – Mitä ikinä se tarkoittaakaan

Huomenta, iltapäivää tai mihin aikaan tätä sivua luettekaan. Tämä on Lapinjärven ympäri 28 päivässä -blogin ensimmäinen viesti ja samalla sen kirjoittajan ensimmäinen päivä Lapinjärven koulutuskeskuksessa siviilipalvelusvelvollisille.

Miksi sitten hassulta kuulostava 0. päivä? No, tulin keskukselle päivän etukäteen, ennen koulutusjakson alkamista siis, sillä matkaa oli reilu kuusisataa kilometriä ja sen taittaminen maanantaiaamuna ennen 12:00 olisi ollut… ongelmallista.

Bussin saavuttua Lapinjärvelle lähdimme seuraamaan muutamaa tietäväistä (tai itsevarmaa) hahmoa, jotka näyttivät tietävän mihin suuntaan pitäisi mennä. Tähän astinen kylmä kesä näytti viimein kyntensä ja ilma oli mitä hiostavin vaikka hämäräkin oli tullut jo tunteja sitten. Saapuessani (kovinkin hikoillen) keskukseen annettiin käteeni siviilipalvelustodistus ja huoneen numerolla varustettu avain asioista mitään sen enempää informoimatta. Mikäs siinä, huonehan on pitkälle kaikki mitä jakson aikana tarvitaan. Teoriassa.